Oma vika tietysti, mutta olen taas niiiiiiin pettynyt läheiseen kun olla ja voi. En tiedä onko se sitten epäoikeudenmukaista vaan tiedän että itse en ikinä toimisi häntä kohtaan vastaavassa tilanteessa samoin. Vaan, en tiedä. Voi olla että tässä kun tarpeeksi asetetaan arvoasemaa niin opin minäkin edelleen laskemaan omaa toimintaani vastaavaksi. Apua ehdoin ja ei missään nimessä oman hyvän yli.

Uargh.

Ja nyt sitten ongelma jolle en tiedä mitä tekisin vaikka asioiden piti olla jo sovittu. Ihan kuin ei tuo leikkaus hermostuttaisi jo muutenkin.

Huoh.

Vaan, oli tänään kaunis ilma aamulla. Kirpakka, mutta kaunis. Värikäs. Ilma kirkas. Ei juurikaan tuullutkaan. Kävelin esikoululta kotiin ja nautin nätistä ilmasta ja koitin olla murehtimatta liikaa. Ihan turhaahan se olisi. Kaikki järjestyy, tavalla tai toisella. Ehkei niinkuin toivoisin mutta siinä nyt ei ole mitään uutta. Eikä kai se ole vakavaa.