Alakulo jatkuu mukavistakin hetkistä huolimatta. Se onkin hassua kuinka sitä iloisesti voi jutellakin vaan sisällä on vaan taas tuttu tumma sointi ja surumielisyys. Se vaan on sitä tiettyä lopun alun aavistamista pääosin, uskoisin. Sitä vaan.. Haluaisi olla väärässä. Vaan kai tuleva sitten näyttää, kuten aina. Ei kai saisi murehtia, vaan miten sitä sitten olisi murehtimatta kun surettaa?

Ja miksi alkoi pyörimään päässä juuri nyt Tehosekoittimen Kaikki on mahdollista-veisu?

"..Kaikki on mahdollista
Kaikki on kaunista
Kaikki on mahdollista
Vain taivas rajana
Taivas rajana.."

Jaa a. Ehkä minä olen vaan hassu.