Muutoksia olen tehnyt ja tuntuu, että oli jo aikakin. Pitänee vain ajatella toisella tapaa kanssaihmisistä ja siirtää se omaitse vähän syrjempään. Ehkä sillekin on joskus aikansa, mene ja tiedä. Suurimmanosan aikaa elämässäni on ollut olo että olen vääränlainen tavalla tai toisella, vaan lapsen kanssa sentään voi olla sellainen kuin on ja se on iso juttu toki sekin. :)

Olen miettinyt rakkautta tässä aika paljon ja olen tullut tulokseen että tulkitsen sen varmaankin osaltaan väärin, itselleni vahingollisellakin tavalla. Ehkä se on hyväkin asia, että on valmis yrittämään ja ymmärtämään vaan ehkä painotan näitä osa-alueita liikaa. Joskus pitäisi osata ärjäistä että nyt riittää. Kyllä niitä hetkiä on ollut, en ole tahdoton sentään. :D Vaan jotenkin monesti koen, että sellainen on turhaakin. En oikein koe sellaisessa äksähtelyssä mieltä jota selvästi osa miehistä tuntuu oikein kaipaavankin. Jotenkin hämärää. Toisaalta kaivataan sitä kilttiä tyttöä ja toisaalta enemmän tai vähemmän kaivataan jotain Dominaa joka suutahtaa milloin mistäkin. Pfth. :D

Hihi. Juu, onhan sillä välilläkin varmasti paljonkin erilaisia mahdollisuuksia vaan tuolta aika usein on tuntunut. Se minun rauhallinen tapani selvittää asioita ja yrittää ei riitä koska kaivataan luonteikkaampaa lähestymistapaa monessakin mielessä vaan minä vaan en ole sellainen. Olen kiintyvä ja välittävä, panostan suhteeseen ja ajattelen perhekeskeisesti jne. Se vaan ei oikein tunnu riittävän vaan ei sille sitten mitään voi.

Jokainen on sitä mitä on ja se siitä. Jotain pieniä asioita voi itsessään muuttaa, muttei sitä perimmäistä omaa itseään, enkä toisaalta ole siihen valmiskaan. Eihän sekään tervettä olisi. Ymmärrän kyllä sen. Kypsyttää vaan kuulla enää yhdeltäkään mieheltä miten tuli petetyksi ja jätetyksi tai tossun alle painetuksi niin.. No, DAA. Sitä saa mitä tilaa. Osaltaan se kyllä on juuri niin. Ei tuuliviiriltä tai äksy-liisiltä voi muuta odottaakaan.