Naapurin koira ulissut taas koko aamun. Ikävää. Nyt oli sitten ilmoitustaululle ilmestynyt kuukausien koiran ulvomisen jälkeen tulikivenkatkuiset terveiset. Ikävää kun ei nätti sanomiseni sitten tuottanut tulosta tuossa aiemmin. Koitin nätisti sanoa ongelmasta kun ajattelin että ehkei omistaja vaan tiedä koiransa harrastuksesta ja siitä miten äänet kuuluvat pitkin taloa joka asuntoon. Vaan ei siitä hyötyä ollut. Nyt sitten äsken oven takana oli eräs naapuri valituspaperin kanssa pyytämässä nimeä alle. Puuhaavat varoitusta koiranomistajalle ja useampi asukas on sitä mieltä että puuhataan samantien häätö kun ei tuo tuosta sanomisella miksikään näytä muuttuvan. En haluaisi lähteä tuollaiseen, vaan en voi sanoa etteikö tuo huutaminen häiritsisi ja rapun ääniin reagoiminen kovaäänisesti esim yöllä. Sen tietää milloin koira on yksin koska se melu alkaa varsinkin silloin ja nyt on muutamana päivänä kuulunut sellaisia ääniä että olen miettinyt saako se koira selkäänsä sielä? Vaikea sanoa. Kun se koira ulisee muutenkin kovasti.

Minulla on lemmikkejä ollut niin kauan kuin muistan eli mikään eläinvihaaja en ole, mutta täytyy sanoa että parempi olisi kun koiria ei ihan kaikilla olisi, saati muitakaan eläimiä. Koirakin tarvitsee paljon tekemistä ja se tuntikausien yksin nököttäminen kerrostaloasunnossa ei vaan ole koiralle luonnollista. Iso osa ei ilmeisesti edes panosta asiaan mitenkään. Vaikea uskoa, että se koirakaan tuossa ulistessaan nauttisi olostaan kuten ei me naapuritkaan, vaan PAKKO on tuollakin ihmisellä olla koira. Sielä se sitten huutaa päivät, välillä illat ja joskus osia öistäkin omistajan varmaankin ollessa poissa silloin sillä tuskin se omistaja sen sumusireeninsa vieressä tyytyväisenä on? :D Ja koira kuitenkin on hiljaakin välillä.

Ikävää.

Muutenkin tuntuu nykyään, että koiria on aivan liikaa. Ei se tietysti ole helppoa pysyä realistisena niiden omien kykyjen ja mahdollisuuksien suhteen ja koirathan ovat mukavaa seuraa. Se on totta, vaan tarvitsevat paljon koulutusta ja jatkuvaa tekemistä (tämä toki vähän taipumuksienkin mukaan. Toisaalta ei kyllä niin pientä koiraa olekaan etteikö se tekemistä kaipaisi ja niitä ulkoiluja. Osa pienistä koiria on erikoisenkin aktiivisia ja liikunnallisia ettei pelkkää kokoakaan voi katsoa). Kouluttamaton ja/tai tylsistynyt koira on ympäristölleen kestämätön painolasti. Ei se sille omistajallekaan voi olla mukavaa kärsiä sitten niistä seurauksista ja tälläinen koira voi olla vaarallinenkin niin ihan omalle perheellenkin kuin sitä enemmän vielä sille ympäristölleen. Lisäksi on sitten vielä ne rodut ja yksilöt joilla on sellaisia taipumuksia joiden takia pitäisi omistajan olla erikoisenkin vastuullinen toisten turvallisuuden takia. Kun tämä valvonta sitten pettää käy ikäviä ja jos oikein huonosti käy niin hyvinkin ikäviä. Kuten lehdistäkin olemme saaneet lukea.

Nuo ikävät sattumukset sitten taas luovat kovaa koirapelkoa esim. monelle lapsiperheille. Se on taas mielestäni kovin ikävää siinä mielessä, että eivät koirat ole mitään ilmestyskirjanpetoja todellakaan. Onhan se pelko ihan ymmärrettävää toisaalta jos asia on vieras ja onhan se pelottava ajatus vaikka oman lapsen kohdalle jos ajattelee että isokin koira kimppuun kävisi ja ikävä kyllä on myönnettävä että moni koiraihminen pitää koiriaan usein melko ajattelemattomasti. Vaikka koira olisikin kiltti, niin eihän vieras ihminen voi sitä tietää ja sitten taas.. Kilttikin koira on kuitenkin koira. Aina voi sattua jotain mitä ei voi ennakoida. Koirankin kannalta parasta olisi niin ennakoiva pito kuin mahdollista. Irtiolo on toki koiralle tärkeää, mutta sen paikan voi aina katsoa järjellä missä näin tekee. Lakeja ja asetuksia tulisi noudattaa ihan yleisen järjestyksen nimissä ja aina kun vastaantulijoita tulee koiran voi kutsua luokse ja kytkeä se. Sellaista koiraa joka ei ole hallinnassa ei tule päästää irti. Sellaisella voi käyttää vaikka liinaa irtiolon opetteluun jne.

Toisaalta taas tiedän senkin puolen kun eläimenomistajana tuolla kulkee. Vastaantulijoissa on paljon ajattelemattomia ihmisiä, jotka eivät ymmärrä tekojensa mahdollisia seurauksia. Voidaan käytäyttyä kuin maailmanomistajat muistamatta ettei se koira ole yhteisomaisuutta vaan aina omistajansa/ulkoiluttajansa vastuulla ja hallinnassa. Siihen EI tule koskea ilman lupaa. Kontaktiakaan ei tule ottaa. Jos halutaan ottaa eläimeen kontaktia ensin käytetään tilannetajua (onko nyt sopiva hetki lähestyä?) ja jos näyttäisi olevan niin ensin otetaan kontaktia eläimen kanssa olevaan ihmiseen kysyen lupaa ja sitten vasta luvan saatua lähestytään eläintä ja tämäkin rauhallisin liikkein ja mahdollisia eläimen omistajan ohjeita kuunnellen. Ei ole mitään tarvetta esittää mitään eläinkesyttäjää ja tietäjää. Omistaja tuntee eläimensä paremmin kuin sinä  - se on ihan varma.eikä hänellä ole mitään velvollisuutta tai pakkoa antaa sinun lähestyä lemmikkiään. Jos hän niin tekee hän tekee sen ystävällisyyttään.

Näissä asioissa, kuten niin monessa muussakin asiassa, olisi hyvä kun muistettaisiin kunnioittaa muita. Eläimiin itseasiassa sopii tämä myös. Ei niitä pelätä tarvitse, mutta kunnioittaa pitäisi. On mielestäni ääreisikävää jos lapsiin siirretään eläinpelkoa, mutta äärimmäisen tärkeää olisi kasvattaa niitä kunnioittamaan. Se olisi tärkeä oppi lapsen itsensäkin kannalta sillä huonosti käyttäytyvä lapsi on suurimmassa vaarassa joutua vastahankaan jonkun eläimen kanssa. Ymmärtämään oppiminen olisi tärkeää, sillä sekin poistaisi niin turhia pelkoja kuin estäisi sitten turhat väärintulkinnat. Ja aina pitäisi muistaa meidän vanhempien se ettei varsinkaan pieniä lapsia tulisi ikinä jättää varsinkan vieraiden eläinten kanssa kahden. Oman perheen lemmikkienkin kanssa tulisi noudattaa järkevää varovaisuutta sillä eläin on aina eläin ja lapsi on aina lapsi vaikka ei kumpikaan pahaa tarkoittaisi voi sattua tilanteita jotka voivat päättyä ikävästi. Vastuu on aina aikuisen. Kaikilla perheenjäsenillä tulisi olla oikeus turvallisuuden tunteeseen ja siihen että tarpeet otetaan huomioon parhaimman mukaan.

Lemmikit ovat kuitenkin lapsiperheessäkin parhaimmillaan hyvin tärkeä osa perhettä ja kasvattavat lastakin oikeaan suuntaan. Meillä on tosiaan kissa pojan parhaimpia kavereita. On yhteiset leikit ja kissan kautta on lapsi oivaltanut paljonkin asioita muiden huomioimisesta ja vastuusta ja samalla eläimistäkin oikeastaan. Suhteestamme eläimiin.. Kissalla on taas aina innokas leikkitoveri ja rapsuttaja. Hoivaaja ja seuralainen. Monet ilot ja surut on tuo kissa jo kuullut ja asiantuntevasti sitten niihin toki vastannut. ;) Olen tästä iloinen sillä itselleni lapsuuteni lemmikit olivat äärimmäisen tärkeitä myös. Vaan silti ei lemmikkiä saisi koskaan ottaa vain lapsen vuoksi ja tällä tarkoitan sitä, että myös lemmikin paras pitäisi ottaa huomioon. Realististi se oma jaksamisensa ja mielenkiintonsa arvioiden. Lapsen varaan ei saisi laskea liikaa. Itse näen niin ettei edes niillä lapsen omilla eläimillä pitäisi olla niin kiire. Melkein parempi olisi kuin eläimet otettaisiin perheen yhteisiksi ja niitä sitten yhdessä hoidettaisiin. Näin vastuuntuntoa kehitettäisiin yhdessä ja ehkä vanhemmankaan ei tulisi myönnyttyä lemmikkiin liian helposti. :) Ihan yhtä rakas se lemmikki voi olla yhteisenä perheenjäsenenäkin kuin "omana".