https://www.youtube.com/watch?v=8LP1KUBEkB4

Se on täällä taas. Musta pilvi, joka uhkaa nielaista. Sitä ei oikein viitsi tehdä mitään, mennä mihinkään ja vaikka joidenkin ihmisten seura onkin mukavaa ja arvostan, niin piristys puheet ja vakuuttelut siitä että ympärillä on myös positiivisia asioita lähinnä ärsyttävät. Tiedänhän minä että näin on, vaan nyt ei tunnu siltä yhtään. Eikä siihen auta jankkaaminen tai suuttuminenkaan. Parempi vaan olla puhumatta aiheesta. Kyllä se iloinen Mukakala taas aikanansa paikalle ilmestyy. Joskus on vaan annettava tunteilleen tilaa. Jos ahdistaa ja maailma tuntuu perimmältään aika paskalta niin ei itselle ainakaan toimi asian kieltäminen. Lähinnä se menee itsellä ainakin ohi vaan sinnittelemällä ja jonain päivänä se onkin taas poissa, joskus siihen voi auttaa joku kiva sattumuskin. Tai ainakin tukea muutosta, muttei siihen ole mitään taikasanaa tai siihen riitä rakkaankaan ystävä vakuuttelut tai saarnatkaan. Kumpa vaan ihmiset jaksaisivat ymmärtää, parhaani kuitenki yritän.

Minulla on tämä ollut lapsesta asti. Onhan siihen lääkkeitäkin tullut syötyä muttei ne mielestäni auta ja ole ratkaisu nekään. Toiselle ne varmasti toimivat, mutta itsellä niihin aina liittyi ikäviä sivuvaikutuksia tai vaan pahensivat jollain tavalla asiaa. Tämä on osa minua, se mustempi puoli. Vastakkainen, tavallaan. Sen rinnalla, että olen aika romanttien haihattelija, uskon haltioihin, menninkäisiin, pieniin vaaleanpunaisiin lohikäärmeisiin jajaja tottuihin tietysti ja uskon loppujen lopuksi kaikessa ja kaikissa olevan hyvää, ja että asiat aina järjestyvät olen sitten ajoittain sykempää sorttia. Kaikki on oikeastaan pelkkää mustaa ja kaikessa on negatiivista voimaa ja tahtoa. En minä sitä mielestäni juuri esiin tuo vaan ei silloin jaksa voimasta hyvyyttä ja ystävällisyyttä saati palopuheita päinvastaisesta asiantilasta. Lähinnä ärsyttää.

Ikävintä tuossa on kai se, että pelkkää loukkaavansa kun ei se ole henkilökohtaista. Aina vaan ei jaksa vaikka kai pitäisi. En ole täydellinen. Suurimmanosan aikaa pyrin jaksamaan tai jaksankin varsin hyvin, aina en. Kaipa se läheisille on raskasta sitten, varsinkin jos asia tulee puheeksi kun ei tuo muuten näy. Pysyn kuitenkin elämässä ja arjessa kiinni, sen vaadin itseltäni vaan positiivisuutta en jaksa vaatia. Joku raja minunkin jaksamisessani.