Parisen viikkoa intensiivisesti yhdessä Herra Komean kanssa johti siihen sitten, että päätettiin katsoa yhdessä elämää eteenpäin. Varovasti, mutta kuitenkin. Tutustutaan lisää ja katsotaan mihin elämä johtaa, mikä tuntuu oikealta ja hyvältä. Toistemme seurassa viihdytään ilmeisen hyvin ja lapseenkin osaa suhtautua mielestäni hyvin vaikkei armas jälkikasvuni ole jokahetki aivan helppo tapaus ole ollutkaan. Mustasukkaisuutta ilmassa ja totuushan on se että miehen mallia ei lapsella ole ollut. Ei isänsä oikein ole sellainen, vaan lähinnä kiva kaveri jonka kanssa pelaillaan Nintendopelejä yhdessä. Jotenkin sydäntä sulattavaa nähdä nuo kaksi nyt pohtimassa jotain yhteistä kiinnostuksen kohdetta yhtessä tai nähdä sekin että vaikka oltaisiinkin oltu eri mieltä niin silti luottamusta alkaa muodostua.

Monta mutkaahan tässä kaikkineen on, vaan.. No, tällä hetkellä on hyvä ja siihen kai tulisi pyrkiäkin eikä liikaa miettiä tulevaa ja murehtia asioita joita ei ehkä koskaan edes kohdalle tulekaan.