Ahdistanut ja ärsyttänyt lapsen isä nyt parisen päivää. Loppujen lopuksi taisin tajuta perimmäisen syyn. Kai se rahoilla näkyvästi pröystäily suhteessa lapseen ottaa päähän ja ehkä hieman pelottaakin jollain tasolla? Onhan se hienoa, että viimein panostaa lapsen lahjaan siten että se on mieluinen (vaikkei sen kallis olisi tuon tavoitteen takia olisi kallis tarvinnut olla), vaan itse arvostaisin enemmän tuossa suhteessa kohtuullisuutta koska nähdäkseni se myös kasvattaisi kohtuullisuuteen. Enkä ymmärrä sitä muutenkaan, että kaiken pitää olla aina niin mahtipontista ja esittävää ja ne piilossa olevat oikeasti tärkeämmät asiat (kuten vaikka elatukseen osallistuminen edes kohtuullisesti ja nurisematta) onkin siten retuperällä. Pelottaa tuo siksi, että jotenkin pelkään kai menettäväni poikani sinne sukuun. Ehkä se on väärin lastani kohtaan ajatella näin vaan eihän lapsi tajua tuollaisia asioita. Pää menee pyörälle vähemmästäkin.

Vaan olenko nyt itsekäs ajatellessani noin? Onhan siinä mukana ihan itsekästä pelkoa siitä että lapsi ei kohta haluakaan asua kanssani koska en voi tarjota maallisia hienoja asioita kuten isänsä ja hänen sukunsa. Toisaalta pelkään minä ihan rehellisesti hänen takiaan siksi että koen tuon elämänmallin rehellisesti olevan väärä, kovin suppea ja loppujen lopuksi ihmiselle itselleen äkkiä äärimmäisen vahingollinen. Kaipa vaan tuon voisi ajatella niinkin, että olen vain katkera ja ehkäpä olen sitäkin tässä kitkuttaessani pienillä tuilla ja kuulla kuinka minun hankkimani lahjat ilkutaan lapsen isän suulla surkeiksi.

En tiedä.

Vaan ei se isolla rahalla kaiken ostaminenkaan ole näyttänyt onnea tuovan. Jos ei sitten sitä tuo rahan vähyyskään.

;)