Onnellisuutta ja pientä epävarmuutta on nyt muutaman päivän ollut ilmassa. Kyllä sitä taitaa tuosta yhdestä tykätä aika kovasti. Sitä vaan toivoisi, että esteet talttuisivat eikä ainakaan enempää eteen moisia karttuisi. Vaan, ei kai sitä kannata alkaa liikaa murehtimaan. Kun ei moisille kuitenkaan mitään voi tai tuleville asioille nyt muutenkaan ainakaan kaikkineen.

*huoh*

Muuta ihmeellistä ei tänne kuulukaan. Sellaista tavallista sillä lisällä että on onnellisempi olo kunhan vaan ei anna itsensä murehtia liikaa esim. sitä ettei tulevasta näkemisestä oikein voi olla varma tai siis näkemisajankohdasta. Se on ikävää jos ihmisen mielen pitää olla sellainen, että kaiken pitäisi aina olla niin varmaa ja selvää kun aniharvoin tässä maailmassa asiat kuitenkaan menevät niin. Ainakaan minulla.

Vaan, ehkä koitan kuitenkin vain nauttia positiivisista asioista ja koitan jättää taka-alalle ne negatiivisemmat, pelkoa aiheuttavat. Aika hyvin se onnistuukin ja ajan kanssa varmaan aina vain paremmin kunhan vaan näkee että voi luottaa. Siihen vain menee aika paljon aikaa kun kyseessä on sellainen ihminen kuin minä joka on saanut sitä pettymystä ja surua maistaa jo melkoisen osan tässä elämässä. Jotenkin se tekee pessimistisesti, ehkä sillä tavalla koittaa jotenkin nurinkurisesti suojella itseään vaikkei siinäkään ajattelutavassa pidemmän päälle ole järkeä. Oikeastaan.