Sunnuntai, sunnuntai.. Mihinköhän se aika aina katoaa?

Viikonloppu on ollut mukava vaan onhan se sisältänyt synkempiäkin sävyjä. Kaipa ne sitten vain kuuluvat elämään, ne synkemmätkin sävyt.. Niin ikävää kuin se onkin. Toisaalta on ainakin taas havainnut sen kuinka hyvin omat asiat kuitenkaan loppujen lopuksi ovatkaan ja sen, että vaikka valmis olenkin edelleen rakkaita tukemaan niin en heittäydy siihen liikaa. Oman hyvinvointini kustannuksella kuten olen joskus kyllä tehnyt. Eihän se ole kenenkää etu. Hylkäämisen ja liiallisen eläytymisen ja vastuuntunnon välissä on kuitenkin muitakin mahdollisuuksia ja hyvä niin. Nyt en kai sitten enää voikaan kuin toivoa parasta.

Ja tietenkin viettää tämä vasta alkanut sunnuntai mahdollisimman hyvin.