Ihmissuhteet, aina niin hankalia olevinaan..

Parisuhdekuviot vieläkin hankalampia.

Sitten kun itseä kiinnostaisi niin tunne on yksipuolinen tai vieläkin turhauttavammin niin että ollaan ystäviä. Eipä sillä, ystävät ovat tärkeitä tottakai,mutta eipä se siinä ihastuttua ole kiva kuulla kuinka on ihana ja mukava, MUTTA.. Varsinkin kun se näyttää olevan totta, että toisaalta pidetään paljonkin muttei ei siinä mielessä vaan sitten. Toinen porukka ovat nämä jotka ihastuvat, mutta itseä ei vain sitten kiinnosta ja kolmas ne jotka kiinnostuvat, mutta jos itse kiinnostut niin alkavat jumittamaan ja lopulta ei oikein tiedä että oliko sitä kiinnostusta oikeasti ikinä olemassakaan?

Äh.

Minä tiedä yhtään mitään taas.

Välillä tuntuu, että tosiaan annan olla. Luovutan. Heitän pyyhkeen kehään ja niinpäin pois, vaan koskapa se luovuttaminenkaan olisi täydellinen ratkaisu mihinkään ollut? En tiedä. Sitä paitsi jos sen yksin olon ottaa jonain luovuttamisena niin ehkei se ole hyvä idea alunperinkään..

Ehkä se Prinssi Rohkea vielä joskus elämään saapuu tai ehkä tuosta nykyisestä Prinssi ehdokkaasta kuitenkin olisi johonkin tai siis Prinssikseni. Aika näyttää. Melkein toivoisin, vaikka vastuksia onkin. Vaan kai semmoinen oikea Prinssi sellaiset ohittaa leikiten? Prinsessa hän ei ainakaan ole koska kykeni nukkumaan patjan alla olleesta pienestä lelusta huolimatta (aito prinsessahan herneeseen patjan alla havahtui sen yhden sadun mukaan ainakin. ) Vaan, en minä kyllä muutenkaan prinsessaksi epäillyt. Kunhan höpäjän taas omituisia. :D

Ei kai vaan voine kuin toivoa, että tähänkin risukasaan se aurinko joskus suvaitsisi paistaa.